Uudistus- ja muutoshankkeet

Puitelain mahdollistamat uudistamishankkeet voivat tarkoittaa mm. kuntaliitoksia, osakuntaliitoksia, yhteistoiminta-alueiden muodostamista sekä palvelutuotannon muutoksia, kuten esim. yhtiöittämistä, ulkoistamista ja kilpailuttamista.

Vuoden 2009 alun kuntaliitoksissa kuntien määrä vähenee lähes 70 kunnalla ja kymmeniä kuntajakoselvityksiä on lisäksi tekeillä. Ominainen piirre nyt nähtäville kuntaliitoksille on se, että useat kunnat liittyvät yhteen, puhutaan ns. monikuntaliitoksista. Kuuluisin esimerkki lienee Salon seudulla, jossa vuoden 2009 alussa tapahtuu kymmenen kunnan yhdistyminen Salon kaupungiksi.

Puitelain pohjalta on seudullisesti toteutettu yhteistoiminta-alueita, joissa ns. isäntäkunta tai kuntayhtymä ottaa hoitaakseen toisen kunnan tai toisten kuntien tehtäviä. Erityisesti perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien sosiaalipalveluiden osalta on tällaisia yhteistoiminta-alueita muodostettu.

Puitelaki on edellyttänyt näiden palvelujen järjestämisessä vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjaa, johon siis päästään kuntien yhdistymisillä tai yhteistoiminta-alueiden muodostamisella.

Puitelaki säätelee myös laajaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen järjestämistä. Erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palvelujen turvaamiseksi maa jaetaan erikoissairaanhoitolaissa tarkoitettuihin kuntayhtymiin. Kunnan tulee puitelain mukaisesti kuulua yhteen kuntayhtymään. Käytännössä tämä usein tarkoittaa uusien kuntayhtymien perustamista hoitamaan erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palveluja.

Puitelain käynnistämän palvelutuotantotapojen kehittämisen lisäksi alueellisesti ja paikallisesti kunnissa ja kuntien kesken on lukuisia muista syistä johtuvia vaihtelevan suuruisia palvelutuotannon kehittämishankkeita, joihin voi liittyä palvelujen ostoa yksityisiltä palvelujen tuottajilta, ulkoistamisia, kilpailuttamista jne.

 

powered by eMedia