Luottamusmiesjärjestelmä
Kunnat ja kuntayhtymät
Kunta-alalla työskentelevien osalta KTN:llä on noin 130 paikallisyhdistystä. Yhteen yhdistykseen kuuluu useimmiten useampia kuntia. Paikallisyhdistyksillä on paikallisen sopimisen neuvotteluoikeudet. Neuvottelutoimintaa varten nimetään kuhunkin kuntaan/kuntayhtymään virallisesti neuvottelujärjestö KTN:ää edustava pääluottamusmies ja luottamusmiehiä riippuen edustettavien jäsenten lukumäärästä.
Liitto järjestää vuosittain luottamusmiehille koulutusta ja lähettää tiedotteita, tilastoja ym. materiaalia sopimuksista. Terveydenhoitajia on valittu luottamusmiestehtäviin noin 250. KTN:n paikallisyhdistykset järjestävät luottamusmiesten vaalit tai muutoin valitsevat ja ilmoittavat valinnoista työnantajalle sekä STHL:ään ja KTN:ään. Paikallisyhdistyksille on toimitettu asiasta ohjeistusta.
Yksityinen terveyspalveluala
Yksityisellä terveyspalvelualalla työskentelevien jäsenten osalta luottamusmiestoiminta on järjestetty Yksityisen Terveyspalvelualan Unionin kautta. STHL:n lisäksi Unioniin kuuluvat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, Sosiaalialan korkeasti koulutettujen ammattijärjestö Talentia, Suomen työterveyshoitajaliitto STTHL sekä terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat TAJA.
STHL:n jäsenen asioita voi hoitaa luottamusmies, joka kuuluu joko STHL:ään, JHL:ään, Jytyyn, Talentiaan STTHL:ään tai TAJA:aan. Selvitä onko työpaikallasi jonkin edellä mainitun järjestön jäsentä, joka toimii luottamusmiehenä. Ilmoita hänelle, että hän hoitaa luottamusmiestehtävää myös sinun asioissasi.
Yksityinen sosiaalipalveluala
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevien jäsenten osalta luottamusmiestoiminta on järjestetty Jyty-Pardia-STHL neuvottelujärjestön kautta. STHL:n lisäksi neuvottelujärjestöön kuuluvat Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ja Palkansaajajärjestö Pardia.
STHL:n jäsenen asioita voi hoitaa luottamusmies, joka kuuluu joko STHL:ään, Jytyyn tai Pardiaan. Selvitä onko työpaikallasi jonkin edellä mainitun järjestön jäsentä, joka toimii luottamusmiehenä. Ilmoita hänelle, että hän hoitaa luottamusmiestehtävää myös sinun asioissasi.
Palvelulaitosten työnantajayhdistys ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö
PTY:een kuuluvien työnantajien ja YTHS:n palveluksessa olevien jäsenten osalta luottamusmiestoimintaa hoitaa KTN.
Luottamusmiehen tehtävät
Luottamusmiehen tehtävänä on tarvittaessa neuvotella paikalliset virka- ja työehtosopimukset, valvoa työsuhteen ehtojen noudattamista ja pitää yllä työrauhaa sopimusten voimassa ollessa.
Jos palvelussuhteen ehdoista tulee työpaikalla kiistaa tai riitaa, niin luottamusmies neuvottelee työnantajan kanssa, jollei jäsen itse ole saanut riitaa ratkaistuksi. Pääsopimuksen mukaan voidaan sen jälkeen käydä viralliset paikallisneuvottelut asiasta ja mikäli ei päästä sopimukseen, niin neuvottelut siirtyvät keskustasolle.
STHL/sopimusalan neuvottelujärjestö neuvottelee työnantajaliiton kanssa riita-asiasta. Yleensä näissä neuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen, jolloin työnantajaa neuvotaan menettelemään sopimuksen mukaisesti.
Jos riita liittotasollakin jää erimieliseksi, on mahdollista viedä asia Työtuomioistuimeen, joka sitten ratkaisee asian. Työtuomioistuimen ratkaisusta ei voi hakea enää muutosta, vaan se on lopullinen.
Luottamusmies neuvottelee paikallisen järjestelyvaraerän käytöstä ja kohdentamisesta, työn vaativuuden arvioinnista tms. Sopimuksen hyväksyy kunta-alalla KTN:n paikallisyhdistys ja sopimuksen allekirjoittavat yhdistyksen viralliset nimenkirjoittajat.
Yksityisellä sektorilla työehtosopimuksissa on määritelty, miten paikallisen sopimisen osalta toimitaan, voiko sopimuksen hyväksyä luottamusmies yksinään vai tarvitaanko siihen liiton hyväksyntä.
Luottamusmiehen tehtävänä on myös työrauhan ylläpito sopimusten ollessa voimassa. Tämä tarkoittaa sitä, että työtaistelut työrauhavelvoitteen voimassa ollessa ovat laittomia ja johtavat sakkoihin. Laillinen lakko voidaan toimeenpanna vain silloin, kun sopimukset on irtisanottu eikä uutta sopimusta ole syntynyt. Silloinkin pitää noudattaa sovittuja pelisääntöjä työtaistelun ilmoitusvelvollisuudesta yms.
Mikäli työpaikallasi ei ole luottamusmiestä, joka voisi asioitasi hoitaa, ota yhteyttä STHL:n toimistoon neuvottelupäällikkö Harri Liikkaseen, sähköp. etunimi.sukunimi(ät)terveydenhoitajaliitto.fi .
Samoin, jos itse haluaisit ryhtyä luottamusmieheksi, ota yhteyttä liiton toimistoon neuvottelupäällikköön, niin selvittelemme, miten asia hoidetaan.

