Ajankohtaista Terveydenhoitajaliitossa

20.6.2018 13.35

Terveydenhoitajaliiton chattibotti neuvoo jäsenasioissa

Akava kehittää yhdessä jäsenliittojensa kanssa digitaalisia palveluita. Tästä on hyvänä esimerkkinä uusi ns. chattibotti. Kahdeksan Akavan jäsenliittoa on julkaissut chattibotin palvelujen ja neuvonnan tueksi. Terveydenhoitajaliitto on yksi näistä liitoista.

– Terveydenhoitajaliitossa olimme heti kiinnostuneita chattibotin käyttöönotosta, koska pidämme erittäin tärkeänä olla mukana kehittämässä uusia palveluita nykyisille ja tuleville jäsenillemme, järjestöpäällikkö Tarja Leinonen toteaa.

Chattibotti on tekoälypohjainen ohjelma, joka keskustelee käyttäjänsä kanssa. Chattibotit neuvovat erilaisissa jäsenyyteen ja jäsenpalveluihin liittyvissä kysymyksissä ajasta ja paikasta riippumatta vuorokauden ympäri. Terveydenhoitajaliiton Jäsenneuvoja-botti aukeaa sekä liiton verkkosivuston etusivun oikean alakulman painikkeesta että myös Jäsenyys- ja Opiskelijat-osioista.

– Akavan chattibotteja on kehitetty yhdessä liittojen kanssa osallistavan kehittämisen menetelmin. Kaikki osallistuvat liitot ovat olleet mukana aktiivisesti ja ottaneet uuden välineen ennakkoluulottomasti käyttöön, kehuu Akavan palvelupäällikkö Jaana Ignatius.

Liittojen chattibottien lisäksi Akava julkaisee syksyllä nuorille aikuisille suunnatun botin, joka neuvoo ja ohjaa erilaisissa työelämään liittyvissä kysymyksissä. Botin tavoitteena on opastaa käyttäjiään esimerkiksi työnhaussa, palkka-asioissa ja työelämän paineiden hallinnassa sekä nostaa aktiivisesti esiin ammattiliittopohjaisia ratkaisuja. Botin beta-versiota voi jo testata osoitteessa www.akava.fi/duunimentori.

– Haluamme kehittää chattibottia tarpeen mukaan. Ole siis yhteydessä, jos sinulla on ideoita palvelun kehittämiseksi, Leinonen kehottaa.

Lisätiedot:
järjestöpäällikkö Tarja Leinonen, tarja.leinonen@terveydenhoitajaliitto.fi, puh. 050 359 7827

 


Palaa otsikoihin