Ajankohtaista Terveydenhoitajaliitossa

22.10.2018 13.02

Terveydenhoitajaliitto: Irtisanomislaki vedettävä pois – vaarana työtaistelujen laajentuminen

Suomen Terveydenhoitajaliitto on pettynyt maan hallituksen tapaan jääräpäisesti viedä eteenpäin työntekijöiden yksilöperusteista irtisanomista alle 10 hengen yrityksissä.

Hallituksen julkisuuteen ilmoittama peruste – työllistämisen lisääminen irtisanomista helpottamalla – on monissa asiantuntija-arvioissa tyrmätty ja osoitettu, että irtisanomisen helpottaminen ei juurikaan vaikuta työllisyyteen.

Sen sijaan maan hallitus on omalla toiminnallaan saanut koko työmarkkinakentän sekaisin ja tämä uhkaa jo lupaavassa vauhdissa ollutta talouskasvua ja työpaikoilla neuvottelusuhteita.

– Terveydenhoitajaliitto on huolissaan jäsenistään, jotka työskentelevät pienissä terveysalan ja sosiaalialan yrityksissä. Eriarvoisuus ja epävarmuus lisääntyvät, jos tämä laki tulisi voimaan. Se myös vähentää pienten yritysten houkuttelevuutta työnantajina, jolloin osaavimmat ja kokeneimmat työntekijät eivät näihin yrityksiin jää tai hakeudu. Sen taas ei luulisi olevan pienten yritystenkään etu, painottaa Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Tiina Mäenpää.

Terveydenhoitajaliitto vaatii, että lakiesitys vedetään mahdollisimman pian pois ja tarvittaessa yhteistyössä osapuolten kesken haetaan pienten yritysten työllistämiskynnystä oikeasti helpottavia keinoja. Terveydenhoitajaliiton hallitus tulee kokouksessaan 27.10.2018 arvioimaan tilannetta ja päättää omista mahdollisista jatkotoimista irtisanomislain vastustamiseksi.

Lisätiedot:

Tiina Mäenpää, puheenjohtaja, puh. 044 542 0557, tiina.maenpaa@terveydenhoitajaliitto.fi
Harri Liikkanen, neuvottelupäällikkö, puh. 040 566 5715, harri.liikkanen@terveydenhoitajaliitto.fi



Palaa otsikoihin