Terveydenhoitajaliiton blogi

Ajankohtaisia blogikirjoituksia terveydenhoitajien ja audionomien työstä, ammatista ja koulutuksesta.
10.12.2018 8.00

Miten sote vaikuttaa työhöni terveydenhoitajana?

Minna Lehtoväre, Terveydenhoitajaliiton hallituksen jäsen, Lappi

Valmistuin terveydenhoitajaksi laman aikana vuonna 1994. Ei puhettakaan, että valmistuneista joku olisi päässyt töihin.

Päätimme mieheni kanssa perustaa perheen. Kolmannen lapsen vanhempainrahakaudella minulle tarjottiin sijaisuutta neuvolasta. Mieheni jäi hoitamaan lapsiamme, ja minä pääsin töihin.

Tuosta töihin pääsemisestä on kulunut kohta kaksikymmentä vuotta. Työ on muuttunut paljon, toisaalta ei yhtään. Terveydenhoitajatyön perusajatus on ja pysyy, vaikka aika muuttuu. Terveydenhoitaja on hoitotyön, erityisesti kansanterveystyön, perusterveydenhuollon ja ennaltaehkäisevän työn asiantuntija. Terveydenhoitajatyössä korostuu vahva terveyden edistämisen näkökulma, aktiivisuus ja rohkeus itsenäiseen päätöksentekoon. Terveydenhoitajatyö on kokonaisvaltaista hyvinvointiin vaikuttamista yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla.

Työvuosinani terveydenhuoltoa on pyritty kehittämään, säästämään ja sujuvoittamaan monin eri tavoin. Sairaanhoitopiirimme alueella on ollut ainakin 7 erilaista hanketta ennen nykyistä sotea. On ollut Sotepiaa, Haravaa, Poske-Lappia, Pohjois-Suomen Kaste-ohjelmaa jne. Useissa hankkeissa olen ollut kuntani edustajana matkassa, nyt viimeisemmässä myös päättämässä.

Meri-Lapissa tehtiin historiallinen päätös viime vuoden marraskuussa, kun kunnat päättivät ulkoistaa sote-palvelunsa. Ulkoistamispäätösten taustalla oli muun muassa huoli siitä, että pikkupaikkojen palvelut huononevat nykyisestä. Alueen kunnissa ei haluttu, että tulevan maakunnan – jos ja kun se tulee – palvelut keskittyisivät entistä enemmän suuriin kaupunkeihin pitkien etäisyyksien päähän, erikoissairaanhoidon osalta Rovaniemelle ja Ouluun. Maakunnan esittämä vaihtoehto olisi ollut se, että Länsi-Pohjan kuntiin olisi jäänyt vain perusterveydenhuollon päivystys, mutta yöaikainen leikkaustoiminta, anestesiologia ja tehohoito olisivat loppuneet.

Toinen historiallinen päätös saatiin syyskuussa, kun perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko myönsi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle, Mehiläinen Länsi-Pohjalle, poikkeusluvan synnytysten jatkamiselle 31.12.2020 asti.

Oman työhistorian suurin muutos tapahtui kesäkuun alussa, kun siirryin Keminmaan kunnan vanhana työntekijänä Mehiläinen Terveyspalvelut Oy:n palvelukseen. Konkreettisesti mikään ei muuttunut, sillä työpisteeni sijaitsee edelleen Keminmaan terveyskeskuksessa, jonka nyt omistaa Mehiläinen ja jolta kunta ostaa julkisen terveydenhuollon. Ulko-oviin ilmestyi Mehiläisen tunnus ja käytäville ilmestyivät plakaatit parhaista mahdollisista julkisista palveluista, mikä nostatti itsetuntoa: aiemmin ”arvauskeskuksessa” työskennelleenä muutuin yhden yön aikana huipputason osaajaksi, parasta julkista palvelua antaviin työntekijöihin.

Lääkäripalvelut oli jo aiemmin ulkoistettu Attendo Oy:lle, jonka kanssa sopimus loppui lokakuun lopussa. Elokuussa alkoivat Attendon vaikeudet tuottaa tarvittava määrä lääkäreitä. Päivystys, vastaanottotyö ja terveyskeskuksen sairaala saatiin jollain tapaa pyöritettyä, mutta neuvoloihin ja kouluille lääkäreitä ei riittänyt.

Omien asiakkaiden puolesta piti ”taistella” hurjasti, jotta lakisääteiset jälkitarkastukset saatiin ajallaan tehtyä eikä Kela päässyt katkaisemaan äitien vanhempainrahakautta. Asetuksen mukaiset terveystarkastukset jouduttiin tekemään pääosin terveydenhoitajien pitäminä. Laajat tarkastukset eivät toteutuneet. Ei ollut ketään, ketä konsultoida.

Marraskuussa Mehiläisen lääkärit astuivat ns. remmiin. Mitkä lääkärit? Vain yksi lääkäri jatkoi Mehiläisellä ja hän johtaa koko pakkaa. Kandeja käy päivystämässä. Koululaisia ei ole edelleenkään tarkastettu, marraskuun lopulla on luvattu muutamia päiviä kouluille. Neuvolan jonoja on purettu tekemällä vastaanottoa lauantaisin, jopa pyhäpäivinä. Perheet ovat olleet kummissaan, kun heidät on kutsuttu neuvolaan lauantaina. Osa on ottanut asian ilolla vastaan. Jonojen purku viikonloppuna on ollut siinä mielessä toimiva ratkaisu, ettei ole tarvinnut perua tai muuttaa jo valmiiksi sovittuja aikoja viikolle. Hoitohenkilökunta on venynyt ja paukkunut. Ilman toimivaa henkilökuntaa – terveydenhoitajia, sairaanhoitajia, lähihoitajia – pakka olisi levinnyt käsiin jo aikoja sitten.

Asiakkaan näkökulmasta me terveydenhoitajat teemme työtä niin kuin aina ennenkin. Työskentelemme lähellä ihmisten arkea, kodeissa, neuvoloissa, kouluissa, vastaanotoilla ja työpaikoilla. Pyrimme toimimaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sekä itsenäisesti että asiantuntijoina monialaisissa ja -ammatillisissa työryhmissä. Keskeisin tehtävämme on asiakkaiden ja perheiden osallistaminen ja tukeminen niin, että he pystyvät pitämään yllä omaa terveyttään ja edistämään sitä.

Muutosten keskellä on haastavaa työskennellä. Onneksi työkokemusta ja ammattitaitoa on kertynyt niin paljon, että tästäkin selvitään kohti uusia haasteita.

 


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
10.12.2018 14.39
Eläneläinen
Hyvä että on osaavaa henkilökuntaa. Ja ainahanterkarir ovat venyneet. Hyvä me.
Toivottavasti jaksatte taistella asiakkaiden
Hyväksi