Terveydenhoitajaliiton tiedotteet 2015

5.2.2015

Vuoden 2015 Viestintäpalkinto myönnetään terveydenhoitaja Tuire Hautaselle

Suomen Terveydenhoitajaliiton vuoden 2015 Viestintäpalkinto myönnetään terveydenhoitaja Tuire Hautaselle. Hän työskentelee Kaksineuvoisen kuntayhtymässä Kauhavalla äitiysneuvolassa, aikuisvastaanotossa, perhesuunnittelussa ja seulontatarkastuksissa.

Tuire Hautanen on ollut hanketyöntekijänä valtakunnallisessa POTKU (Potilas kuljettajan paikalla) -hankkeessa vuosina 2010–2012. Hankkeessa luotiin uusia toimintatapoja asiakkaiden itsehoidon tehostamiseksi. Toimintatapoja sovelletaan nyt käytännössä.

Hän on toiminut myös sepelvaltimotautien hoitopolun Tulppa-työryhmässä. Tulppa-työryhmä on paneutunut sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisyyn. Hautasella on työryhmässä päävastuu yhdessä fysioterapeutin kanssa. Tuire Hautanen on aktiivisesti tuonut esille väestölle ja terveydenhoitajille sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisyn uusia toimintatapoja.

Suomen Terveydenhoitajaliitto myöntää vuosittain Viestintäpalkinnon yksittäiselle terveydenhoitajalle/audionomille, ryhmälle tai yhdistykselle aktiivisesta viestinnällisestä toiminnasta terveydenhoitajatyön, koulutuksen tai ammattiyhdistystoiminnan edistämiseksi.

Vuoden 2015 Viestintäpalkinnon saaja julkistettiin Terveydenhoitajapäivillä 5. helmikuuta 2015 Turussa. Valinnan teki Terveydenhoitajaliiton järjestötoimikunta.

Lisätiedot:
Järjestöpäällikkö Tarja Leinonen, puh. 050 359 7827, tarja.leinonen@terveydenhoitajaliitto.fi


Palaa otsikoihin