Kutsuntatarkastukset ovat terveydenhuollossa tehtäviä lakisääteisiä tarkastuksia. Ne tulee olla terveydenhoitajien tekemiä, sillä terveystarkastusten laadun ja vaikuttavuuden takeena on tehtävää varten koulutettu ammattiryhmä.
Kutsuntatarkastukset tehdään sinä vuonna, kun nuori täyttää 18 vuotta, tai uusintatarkastuksina varusmiespalveluksesta lykkäystä saaneille. Kutsuntatarkastuksia tehdään myös nuorille naisille, jotka haluavat hakeutua vapaaehtoisesti varusmiespalvelukseen.
Olen aina ollut sitä mieltä, että kutsuntatarkastukset tulee olla terveydenhoitajien tekemiä, sillä terveystarkastusten laadun ja vaikuttavuuden takeena on tehtävää varten koulutettu ammattiryhmä. Pitää ymmärtää, miksi tarkastuksia tehdään – tarkastukset eivät ole rutiininomaisia tarkastuksia tai rasti ruutuun -tehtäviä tai pelkkää esitietolomakkeen kysymysten käsittelyä. Perehtymällä tarkastukseen ja syventymällä asiakkaan asioihin laajasti saadaan hyvä lopputulos.
Kutsuntatarkastukset vaativat hyvin paljon ammatillista osaamista sekä uskallusta puuttua esille tulleisiin asioihin ja ongelmiin, joihin terveydenhoitajat voivat etsiä ratkaisuja yhdessä asiakkaan kanssa. Vaatii hyvää ammattitaitoa asettua aina uuden asiakkaan asemaan ja löytää ”yhteinen kieli”, jolla keskustelemalla asiat tulevat ymmärretyksi oikein, asiakasta kunnioittaen.
Terveydenhoitajina näemme koko väestön sekä eri ilmiöt väestöryhmissä. Tarkastamissani nuorissa on jo nuoria isiä ja tulevia isiä, joten myös perheen ilmiöt ja ongelmat tulevat esille tarkastuksessa. Nuorena vanhempana ei ole aina helppoa.
Myös koulutuksen ulkopuolelle jääminen ja työttömyys tulevat usein esille. Niiden vaikutukset nuoren psyykelle ovat usein hyvin suuria. Entäpä sosiaalinen eristäytyminen joko omasta tahdostaan tai tahattomasti? Ystäviä tai kavereita ei ole, joskus suhteet omaan perheeseenkin ovat katkenneet ja nuori on todella yksin. Toisaalta hyväksymisen hakeminen tulee näkyviin: ”En uskalla olla oma itseni, jotta en menetä kavereita, menen joukon mukana”. Miksi pitää olla lauman mukana kulkevia? Eikö jokaisella ole oikeus olla erilainen omana itsenään? Erilaisuus on rikkautta.
Tarkastuksessa pitää osata keskustella, motivoida nuorta sekä herätellä ajattelemaan asioita toisin. Puhua päihteistä ja niiden haitoista oikeilla nimillä, syyllistämättä nuorta. On edelleen järkyttävää huomata, miten paljon saatetaan käyttää alkoholia ja tupakoida päivässä aski tai enemmän, mutta nuori ei itse ajattele siinä olevan ongelmaa. Entäpä alkoholin käyttö? Mikä nuorille voi olla normaalia, on meidän silmin katsottuna jo liikakäyttöä, ja riskit ovat selvästi kasvaneet.
Suunterveydestä ei puhuta koskaan riittävästi, ja suunterveyden tutkiminen onkin tärkeää. Miten voi edelleen olla mahdollista, ettei hampaita harjata päivittäin tai edes viikoittain – ja se kyllä näkyy. Nuuskaaminen on hyvin yleistä, ja etenkin kaikilta nuuskaajilta tutkin hyvin tarkkaan suun limakalvot. Kun löytyy ”norsunnahkaa”, on hyvä kertoa muutoksista ja motivoida nuuskan käytön lopettamiseen.
Myös ravitsemuksesta on hyvä puhua. Mitkä ovat ylipainon syyt ja seuraukset? Miten osaat motivoida painon pudottamiseen, kun osalla ei ole varaa syödä kunnolla tai oikein? Syödään helposti saatavaa ns. roskaruokaa, tai ei syödä kuin kerran päivässä, koska nälkää ei enää tunneta. Aika usein tulee ohjattua ruoka- ja ravitsemustottumusten muutoksiin. Laittaa nuori ajattelemaan asioita, jotta hän olisi valmis menemään esimerkiksi ravitsemusterapeutin vastaanotolle.
Entäpä liikkumaton nuori, joka vain pelaa koneella ja on kotona? Ei kävele minnekään, kun mopo kuljettaa nopeammin. Monen nuoren kanssa olemme miettineet, mitä pieniä muutoksia voisi arjessa tehdä, jotta saisi edes vähän arkiliikuntaa. Olen suositellut mm. käyttämään portaita hissin sijaan tai kävelemään lähikauppaan. Nämä ovat pieniä tekoja, joista on hyötyä.
On eri asia kysyä, nukutko hyvin, kuin kysyä, millainen päivärytmi sinulla on. Aika usein saa keskustella unihygienia-asioista ja normaalista päivärytmistä. Helposti nukutaan päivät, valvotaan yöt, ollaan koko ajan väsyneitä eikä jakseta keskittyä mihinkään. Jos nuori käy töissä, mennään usein ”samoilla silmillä” töihin. Tämän seurauksena tapaturmariskitkin nousevat.
Kutsuntatarkastuksissa on hyvä keskustella mielenterveydenongelmista, jotka tulevat esiin mieliala-asioita kysyttäessä, ja tarvittaessa ohjata nuori tarvittavan avun piiriin. Aina ei tarvitse diagnosoida. Kaikilla ei ole kenen kanssa jutella ja joskus riittää, että nuori voi keskustella terveydenhoitajan kanssa ja purkaa mieltään painavista asioista. Kuunteleminen on tavattoman tärkeää.
Miksi nuori ei ole motivoitunut menemään varusmiespalvelukseen, vaikka varsinaista syytä ei ole? Mikä saa suhtautumaan kielteisesti? Miten voimme motivoida nuorta ja millä tavalla saavuttaa hyvä lopputulos? Motivoiminen ei ole helppoa. Joskus taas on raskasta kertoa, ettei varusmiespalvelukseen pääse jonkin olemassa olevan syyn, kuten alentuneen kuulon, vuoksi. Pettymys voi olla hyvinkin suurta ja näkyvää.
Kutsuntatarkastukset vaativat hyvin paljon ammatillista osaamista sekä uskallusta puuttua esille tulleisiin asioihin ja ongelmiin, joihin terveydenhoitajina voimme etsiä ratkaisuja yhdessä asiakkaan kanssa.
Ennaltaehkäisevässä työssä terveydenhoitajina tehtävämme on löytää keinoja muutoksiin: mitä nuori voi tehdä itse ja mihin mahdollisesti tarvitsee apua. Lähes aina tarvitaan kypsyttelyvaihe, ennen kuin nuori on valmis menemään asiantuntijalle, kuten ravitsemusterapeutille. Terveydenhoitajan elintapaohjaus asiakaslähtöisellä työtavalla, eli myönteinen tunnistaminen ja motivoiva ohjaus sekä ratkaisukeskeisyys työvälineinä, ovat avainasemassa nuorta ohjatessa ja motivoitaessa. Lääkärintarkastuksen tekevän lääkärin on näin helppo jatkaa nuoren motivointia, kun terveydenhoitaja on tehnyt hyvän esityön.
Olen työtä tehdessäni myös miettinyt, mitä tehdä ”kadotetuille pojille” (lost boys), nuorille, jotka ovat yksinäisiä tai syrjäytymässä tai jotka eivät vain osaa hakea apua. Voisiko olla jonkinlainen matalankynnyksen paikka, jossa voisi käydä juttelemassa asioistaan ilman, että heti diagnosoidaan tai nuori kokisi olevansa jotenkin erilainen kuin muut.
Olisi tuhannen taalan paikka organisaatioilla kehittää palveluja, jotka tavoittaisivat nuoret, jotka ovat tällä hetkellä palveluverkon ulkopuolella. Ja vaikka erilaisia palveluita jo olisikin, siellä harvemmin on töissä ennaltaehkäisevän työotteen omaava terveydenhoitaja, jolla on parhain osaaminen keskustella erilaisista elämän osa-alueiden asioista.
Meillä on esimerkiksi kattavat neuvolapalvelut ja koulu- ja opiskeluterveydenhuolto. Olisiko aika kehittää ”nuorisoneuvola”, matalan kynnyksen paikka, jonne olisi helppo tulla omana itsenään pelkäämättä tulla leimatuksi?
Kirjoittaja on Terveydenhoitajaliiton työvaliokunnan ja hallituksen jäsen sekä Etelä-Savon terveydenhoitajayhdistyksen puheenjohtaja.
Kirjoittaja
