Terveydenhoitajan merkki
Terveydenhoitajaliiton jäsenmerkin on suunnitellut taiteilija Signe Hammarsten-Jansson, Tove Janssonin äiti, vuonna 1926. Merkki on hopeinen ja keskellä on auringonsäteiden valaisema Suomen kartta. Merkkiä ympäröi sininen emaljireunus, jossa ovat sanat ”Kansan terveys”. Terveyssisarmerkki ja siinä olevat auringonsäteet symbolisoivat terveydenhoitovalistusta ja -palvelua, jota terveydenhoitajien välityksellä viedään Suomen koteihin.
Merkki jaettiin ensimmäisen kerran, kun kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton kolmas terveyssisarkurssi valmistui 1.7.1926. Valtion Terveydenhuolto-opistossa merkki otettiin käyttöön vuonna 1931. Tällöin merkki oli lähinnä opiston antaman koulutuksen ja samalla ammattipätevyyden tunnus. Vuonna 1955 merkin jakelu ja myynti siirtyi Terveyssisaryhdistykselle, nykyiselle Terveydenhoitajaliitolle.
Liiton kevätkokouksessa 23.3.1984 merkin sääntöjä muutettiin siten, että merkki ei ole enää ammattimerkki, vaan liiton jäsenmerkki. Sen on oikeutettu saamaan jokainen Valviran terveydenhuoltohenkilöstöluetteloon terveydenhoitajana merkitty Terveydenhoitajaliiton jäsen. Merkki luovutetaan liiton jäseneksi hyväksymisen jälkeen. Terveydenhoitajamerkkiä ei saa luovuttaa toiselle henkilölle.
Terveydenhoitajamerkkiä pidetään työasun rinnassa vasemmalla puolella. Terveydenhoitajamerkkiä voidaan pitää myös tilaisuuksissa, joiden luonne edellyttää merkin kantamista. Mikäli samanaikaisesti pidetään muita merkkejä, on terveydenhoitajamerkki ensimmäisenä ja muut merkit siitä vasemmalla.
Lähde: Suomen Terveydenhoitajaliitto r.y. 1938–1988