Terveydenhoitajaliitto näkee mahdollisena ratkaisuna mallin, jossa terveydenhoitajan henkilöstökuluja jaetaan hyvinvointialueen ja apteekin kesken.
Suomen Terveydenhoitajaliitto pitää kannatettavana apteekkien ja hyvinvointialueiden yhteistyön kehittämistä sekä terveyspalvelujen laajentamista apteekkeihin esimerkiksi terveysneuvontapisteiden muodossa. Osassa apteekkeja näin on jo toimittukin.
Yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa edellyttää jatkossa selkeitä kansallisia päätöksiä, yhtenäisiä toimintamalleja ja erityisesti yhteensopivia tietojärjestelmiä. Toimintaa kehitettäessä on varmistettava asiakas- ja potilasturvallisuus sekä asianmukaisen osaamisen hyödyntäminen.
Julkisuudessa on esitetty, että Suomeen soveltuvia ja apteekeissa toteutettavia palveluja voisivat olla esimerkiksi kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset, terveysneuvonta ja rajattu lievien oireiden hoito. Asiakas- ja potilasturvallisuuden näkökulmasta tämä edellyttää myös määrittelyä, millä osaamisella näitä edellä mainittuja, koulutetun hoitohenkilöstön osaamiseen kuuluvia tehtäviä apteekeissa hoidetaan.
Terveydenhoitajaliitto korostaa, että terveydenhoitajatyön osaaminen tulee ottaa vahvasti mukaan, kun uusia toimintamalleja rakennetaan.
Terveydenhoitajilla on vahva kansanterveystyön asiantuntijuus ja laaja rokotusosaaminen, jotka ovat keskeisiä esimerkiksi rokotusten, terveysneuvonnan ja ennaltaehkäisevien palvelujen toteuttamisessa apteekeissa. Terveydenhoitajilla on lisäksi sairaanhoitajan pätevyys sekä valmiudet itsenäiseen asiakastyöhön. Heidän osaamisensa mahdollistaa sujuvan työskentelyn terveysneuvontapisteissä ilman lisäkoulutusta. Terveydenhoitajakoulutus on myös säilyttänyt vetovoimansa, ja alalla on tällä hetkellä hyvin saatavilla osaavaa työvoimaa.
Terveydenhoitajaliitto näkee mahdollisena ratkaisuna mallin, jossa terveydenhoitajan henkilöstökuluja jaetaan hyvinvointialueen ja apteekin kesken, jolloin myös käytännön yhteistyöhön liittyvät haasteet esimerkiksi asiakastietojen kirjaamisen ja rokotuslupien osalta olisivat todennäköisesti helpommin ratkaistavissa.
Laajentamalla terveyspalveluja apteekkeihin voidaan parantaa kansalaisten terveyspalvelujen saavutettavuutta erityisesti alueilla, joilla sote-palveluja on supistettu. Samalla se tukee hoitoon sitoutumista sekä vahvistaa sairauksien ennaltaehkäisyä ja kansanterveyttä. Siksi toimintamalleja ja yhteistyökäytäntöjä on tärkeä kehittää yhteistyössä julkisen terveydenhuollon kanssa.
Apteekkariliitto on käynnistämässä asiasta keskustelun, johon se kutsuu terveydenhuollon toimijoita mukaan. Terveydenhoitajaliitto pitää tärkeänä, että terveydenhoitajien asiantuntemus otetaan mukaan valmisteluun alusta alkaen. Terveydenhoitajaliitto on valmis osallistumaan yhteistyöhön ja tuomaan kehittämistyöhön vahvan osaamisensa terveyden edistämisestä, ennaltaehkäisystä ja rokotuksista.
Lisätiedot
puheenjohtaja Kirsi Grym, puh. 050 564 7300, kirsi.grym@terveydenhoitajaliitto.fi