Akava vaatii yhä neuvotteluja ja yhdessä sopimista, joiden avulla työmarkkinoiden kriisiytyminen voidaan välttää. Akavan hallitus kävi laajan keskustelun työmarkkinatilanteesta ja päätti kokouksessaan 11. joulukuuta mallista, jonka mukaan Akava ryhtyy tarvittaessa vastatoimiin.

– Kävimme perusteellisen keskustelun hallituksen työelämäuudistusten vaikutuksista ja kiristyneestä tilanteesta sekä siitä ulospääsystä. Olemme vastanneet jo lokakuussa hallituksen pyyntöön esittää vaihtoehtoisia ratkaisukeinoja. Keinomme ovat tasapainoisia ja ottavat huomioon asiantuntijatyön tarpeet, toisin kuin hallituksen keinot. Odotamme yhä vastausta ehdotuksiimme. Teimme tänään päätöksen vastatoimenpiteistä, joiden mukaan etenemme, ellei hallitus ryhdy tasapainottamaan esityksiään, toteaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

– Lokakuussa pääministeri Orpolle luovuttamamme vetoomuksen keskeiset osa-alueet ovat resurssien lisääminen työriitojen sovitteluun, työlainsäädännön muutosten tasapainottavat elementit, psykososiaalisen kuormituksen hallinnan parantaminen sekä osaamisen kehittämisen tukeminen. Ratkaisukeinomme edistäisivät osaajapulan ratkaisua ja työn tuottavuutta sekä vakauttaisivat työmarkkinoita, Löfgren sanoo.

 Emme Akavassa hyväksy sitä, että Orpon hallitus pyrkii edistämään työnantajien näkemyksiä, jotka heikentävät palkansaajan asemaa ja lisäävät epävarmuutta työmarkkinoilla.

– Suomi on sitoutunut edistämään sosiaalista vuoropuhelua eli työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välisiä neuvotteluja muiden Pohjoismaiden tavoin. On täysin käsittämätöntä, että neuvottelujen edistämisen sijaan hallitus pyrkii määräämään tämän vuoropuhelun lopputuloksen. Tällaiselle politiikalle on tulossa kallis hinta heikentyvän työllisyyden ja talouden oloissa, Löfgren jatkaa.

– Työllisyyden nostaminen on meillekin tärkeä tavoite, mutta hallitus käyttää sitä verukkeena yksipuolisille työlainsäädännön muutoksille. Lainvalmistelussa ei ole löydetty niille juurikaan työllisyys- tai kansantaloudellisia vaikutuksia. Tuoreen Akava Works -selvityksemme mukaan akavalaiset pitävät tärkeänä, että työllisyysvaikutukset osoitetaan luotettavasti, tutkimukseen perustuen ja ratkaisuja haetaan neuvotteluin, Löfgren toteaa.

Tutustu ratkaisuehdotuksiimme.