Vuosi 2025 on jo hyvässä vauhdissa, ja edunvalvonnassa huomio on tiukasti käännettynä ja toiminta suunnattuna tuleviin vaikuttamisen paikkoihin.
Kevään aikana käydään alue- ja kuntavaalit erityisen haastavassa taloustilanteessa. Samaan aikaan käynnistellään julkisen sektorin neuvottelukierrosta työehdoista. Tähän kun vielä lisätään maan hallituksen puoliväliriihi ja lakiuudistushankkeet on edunvalvonnassamme tiedossa kiireinen kevät.
Alue- ja kuntavaaleissa huomio tulee kiinnittää väestön hyvinvointiin.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tulisikin nostaa strategiseksi painopisteeksi kunnissa ja hyvinvointialueilla niin, että se näkyy kaikessa päätöksenteossa ja toiminnassa. Hyvinvointialueilla ja kunnissa olevien, terveyttä edistävien palveluiden toteuttajien sekä järjestötoimijoiden kanssa tehtävä yhdyspinta- ja yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää.
Ikääntyvässä Suomessa vaikuttavien ennaltaehkäisevän terveydenhoidon palveluiden turvaaminen ja kehittäminen on nostettava prioriteettilistan kärkeen. Vaikka maan hallituksen tavoitteena sosiaali- ja terveydenhuollossa on ollut vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja siirtää palvelujen painopistettä kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä, ei konkreettisia tekoja tavoitteiden tukemiseksi juurikaan ole näkynyt – varsinkaan asiakas- ja potilastyötä tekevien terveydenhoitajien ja audionomien arjessa.
Lisäresurssien ohjaus ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon sekä perusterveydenhuoltoon on ensiarvoisen tärkeää palveluiden saatavuuden ja asiakassuhteiden sekä hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi.
Näin työtä voidaan toteuttaa näyttöön perustavan toiminnan mukaisesti ja väestön terveystarpeisiin vastata palveluissa oikea-aikaisesti ja yksilöllisesti. Asiantunteva johtaminen on ratkaisevassa asemassa terveydenhuollon painopisteen siirtämisessä ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon.
Vaikuttavia palveluita ei tuoteta ilman ammattitaitoista ja riittävää henkilöstöä. Aivan varmaa onkin, että kevään aikana tulemme kuulemaan monen poliitikon vaalipuheissa lupauksen huolehtia sote-henkilöstön saatavuudesta, työhyvinvoinnista, täydennyskoulutuksesta ja hyvästä johtamisesta. Lupaukset on myös lunastettava – muista siis käyttää ääntäsi, kun valitsemme uudet päättäjät huolehtimaan kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävistä päätöksistä!
Kirjoitus on julkaistu myös Terveydenhoitaja-lehden 1/2025 Puheenjohtajalta-palstalla.
Kirjoittaja
