Oikein resursoitu ja asetuksen mukaisesti toteutettu kouluterveydenhuolto on asiakaslähtöistä, kustannustehokasta ja todennäköisesti mahdollista todistaa myös tutkitusti vaikuttavaksi.
Oikein resursoitu ja asetuksen mukaisesti toteutettu kouluterveydenhuolto on asiakaslähtöistä, kustannustehokasta ja todennäköisesti mahdollista todistaa myös tutkitusti vaikuttavaksi.
Lääkäri Silja Kosola tarkastelee huhtikuussa julkaistussa Duodecim-lehden artikkelissa ”Kohti yhä vaikuttavampaa kouluterveydenhuoltoa: mitä sanoo tutkittu tieto?” useamman eri ulottuvuuden kautta maamme kouluterveydenhuoltoa.
Kosola toteaa kirjoituksessaan, että: ”Koululaisten palvelut ovat valitettavan levällään, sillä kouluterveydenhuollossa ehkäisevien toimien merkitystä on korostettu puritaanisesti. Primaaripreventio, eli sairauksien ehkäisy jo ennen varsinaista sairastumista, ei kuitenkaan ole vain terveydenhuollon tehtävä, vaan tehokkainta silloin, kun koko yhteiskunta vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden voimavaroja ja tekee terveellisistä valinnoista helppoja.”
Koululaisten palvelut eivät ole ns. levällään Kosolan mainitseman puritaanisuuden vuoksi, vaan joillakin alueilla siksi, että lakisääteisiä toimintoja ei resurssipulan vuoksi pystytä toteuttamaan asianmukaisesti. Yli 15 vuoden kouluterveydenhuollon kokemuksellani voin todeta, että hyviä esimerkkejäkin löytyy. On alueita, joissa kouluterveydenhuolto toteutuu oikein resursoituna, asetuksen mukaisesti ja käytännön kokemukseen perustuen sekä vaikuttavasti että kustannustehokkaasti. Yhteiskunnallinen toiminta lasten ja perheiden voimavarojen vahvistamiseksi on varmasti tarpeen, mutta sen lisäksi tarvitaan vahva ja lakisääteinen ennalta ehkäisevä kouluterveydenhuolto.
12.5. ilmestyneessä Lääkärilehdessä myös Lääkäriliiton piiriylilääkäri Kaj Korhonen toteaa, että kouluikäisten yleisempien ongelmien, kuten masennuksen ja ahdistuksen hoito, tulisi onnistua koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa erikoissairaanhoidon konsultaatiotuen turvin ilman pelkoa, että hoito syö preventiivisen toiminnan voimavaroja. Kouluterveydenhuollossa kyse on ennalta ehkäisevästä terveydenhuollosta, ei sairaanhoidosta, ja siksi kouluterveydenhuollossa toteutettuna sairaanhoito syö väistämättä resursseja ennaltaehkäisevältä työltä. Korhosen mainitsemien ongelmien hoito olisi kuitenkin asiakaslähtöistä ja kustannustehokasta toteuttaa perusterveydenhuollossa, jolloin lasten ja nuortenkin kohdalla hoidon painopistettä voitaisiin siirtää kalliista erikoissairaanhoidon palveluista perusterveydenhuoltoon ja lähelle asiakasta.
Seuraavassa hieman pohdintaa ulottuvuuksista, joiden kautta Kosola on artikkelissaan aihetta lähestynyt:
- Vaikuttavuus: Kouluterveydenhuoltoa määrittelevän asetuksen voimaan tulon (v. 2011) jälkeen vaikuttavuustutkimusta ei juurikaan ole tehty, koska ensimmäiset vuodet asetuksen voimaantulon jälkeen tutkimus keskittyi lähinnä asetuksen toimeenpanoon ja sen edellytyksiin ja viimeiset kolme vuotta on eletty normaalista täysin poikkeavaa pandemia-aikaa, jolloin tutkimustuloksia ns. normaalista asetuksen mukaisesti tehdystä kouluterveydenhuollosta ei ole ollut mahdollista saada. Toki kouluterveydenhuoltoa tulee arvioida ja kehittää ja siihen tarvitaan myös Kosolan kaipaamaa vaikuttavuustutkimusta. Tässä tilanteessa tutkitun tiedon puute ei kuitenkaan ole peruste toiminnan muutoksille.
- Asiakaskeskeisyys ja oikea-aikaisuus: Esim. sähköisten esihaastattelulomakkeiden nopea käyttöönotto loisi mahdollisuuden helpommin poimia luokkakohtaisesti ne oppilaat, joiden kohdalla avun tarve on kiireellisin. Tämä nopeuttaisi eniten tukea tarvitsevien oppilaiden auttamista, mutta takaisi ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelut kaikille lapsille ja nuorille. Nyt tämä eniten tukea tarvitsevien oppilaiden terveystarkastusten ajallinen priorisointi perustuu esihaastattelulomakkeiden manuaaliseen läpikäyntiin, mikä on äärimmäisen hidasta ja jää siksi resurssipulan vuoksi usein tekemättä. On kuitenkin hyvä muistaa, että terveystarkastusten tulee aina olla yksilöllisiä ja asiakaskeskeisiä ja siksi ko. esihaastattelulomakkeisiin tulee sekä terveydenhoitajan että lääkärin pystyä perehtymään ennen oppilaan/perheen tapaamista. Keskeistä palveluissa on myös asiakassuhteiden mahdollisimman suuri jatkuvuus. Mikäli lapsi/perhe kohtaa joka kerta eri työntekijät, on tarkastuksille asetetut tavoitteet huomattavasti vaikeampi saavuttaa.
- Jokainen lapsi ja perhe tarvitsee myös tukea ja kannustusta sekä tietoa siitä, että kaikki on hyvin. Se, että asiat ovat juuri tällä hetkellä hyvin, ei takaa sitä, että ne säilyvät sellaisina myös tulevaisuudessa, ja siksi kaikki tarvitsevat tietoa siitä, että on onnistuttu ja ollaan ns. oikealla tiellä. Joskus on myös niin, että tuen tarve on asiantuntijoiden tunnistettavissa jo ennen kuin nuori tai perhe itse sitä tunnistaa, ja silloin on paras mahdollinen hetki vaikuttaa asioihin ennaltaehkäisevästi ja näin estää varsinaisten ongelmien syntyminen.
- Tehokkuus: Edellisessä kappaleessa mainittu ennaltaehkäisevä työ on juuri tuota kustannustehokasta ja asiakkaiden näkökulmasta oikea aikaista tukea, jota Kosolakin artikkelissaan toivoo. Kovin vanhakantainen/virheellinenkin on artikkelissa esiin nostettu ajatus, että terveystarkastukset olisivat ns. seulontatutkimuksia. Seulonnat ja rokotukset ovat toki tärkeä asia, mutta vain yksi osa asetuksessa määriteltyä terveystarkastusta. Mikäli näin ei ole, on kyse siitä, ettei asetuksen sisältöä ole ymmärretty oikein tai resurssien puute johtaa toimimaan lainsäädännön vastaisesti. Lisäksi kaikkien seulontojen toteuttamiseen on hyvin selkeät ja yhtenäiset ohjeet ja maamme korkealaatuiset tutkintokoulutukset takaavat sen, että henkilöstö pystyy toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti.
Kosola tuo kirjoituksessaan hyvin esiin, että WHO:n mukaan kouluterveydenhuollossa on maailmanlaajuisia puutteita mielenterveyspalveluissa sekä onnettomuuksien ja väkivallan ehkäisyssä. Niiden lisäksi lasten ja nuorten terveyttä uhkaavat eri maissa varsin erilaiset tekijät, ja ne tulisi huomioida kouluterveydenhuollon resurssien suuntaamisessa. Koska koulunkäynti on yksi kriittisistä kouluterveydenhuollon mittareista, pitäisi monialainen yhteistyö sote-ammattilaisten ja opettajien kesken turvata.
Lainsäädännössämme (asetus 338/2011) määritellään kouluterveydenhuollossa vuosittain tehtävien määräaikaistarkastusten lisäksi myös tuo edm. monialainen yhteistyö sekä toiminta erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohdalla. Suomessa tuo kouluterveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö on kokonaisuus, jossa moniammatillisesti toteutetuilla laaja-alaisilla terveystarkastuksilla on oma tärkeä paikkansa. Ennaltaehkäisevä työ tarvitsee oman lainsäädäntönsä, ja maamme ainutlaatuiseen kouluterveydenhuollon toimintamalliin käydäänkin tutustumassa eri puolilta maailmaa.
Oikein resursoitu ja asetuksen mukaisesti toteutettu kouluterveydenhuolto on asiakaslähtöistä, kustannustehokasta ja todennäköisesti mahdollista todistaa myös tutkitusti vaikuttavaksi. Nyt on joillakin alueilla kuitenkin ajauduttu tilanteeseen, jossa jatkuvasti niukentuneet resurssit on suunnattava ns. korjaavaan työhön, mikä sekin on tietysti tehtävä. Tästä ”oravanpyörästä” emme kuitenkaan pääse ulos tarveharkintaan pohjautuvilla kouluterveydenhuollon palveluilla ja kohdentamalla resursseja ainoastaan ongelmatilanteiden hoitoon.
Kirjoittaja
