Terapiatakuun mukaisesti lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perusterveydenhuoltoon kuuluva lyhytpsykoterapia tai psykoterapioista johdettu määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito tulee aloittaa 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve tällaiselle hoidolle todetaan, elleivät lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä.

Terveydenhoitajaliitto näkee lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoidon näkökulmasta terapiatakuun tarpeellisena, mutta jo lain valmisteluvaiheessa otimme kantaa lakiesityksen menetelmäkeskeisyyteen, ja toimme esiin sen, että terapiatakuun tulisi sisältää konkreettiset ehdotukset toimintamalleista ja erityisesti resursseista, joilla ko. aikaraja hoitoon pääsyn osalta on mahdollista saavuttaa etenkin perusterveydenhuollon lasten ja nuorten lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoitoon tarkoitetuissa hoitoyksiköissä. Näkemykset tuotiin esille myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemistilaisuudessa marraskuussa 2024, jossa Terveydenhoitajaliitto antoi aiheesta erillisen asiantuntijalausunnon.

Terveydenhoitajaliitto on jo aiemmin todennut, että lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon suunnatut palvelut vaihtelevat paljon alueellisesti ja monilla alueilla perusterveydenhuollosta puuttuu kokonaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoidosta vastaava taho.

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoidon lähtökohtana tulee aina olla lapsen ja nuoren tarpeisiin vastaaminen kokonaisvaltaisesti ja vaikuttavasti. Tärkeää on huomata, että terapiatakuun tarkoituksena ei ole muuttaa ehkäisevän terveydenhuollon tehtäviä. Neuvolat sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto vastaavat jatkossakin mielenterveyttä edistävästä ja vahvistavasta työstä. Keskeistä on turvata lakisääteiset ja oikein resursoidut ennaltaehkäisevän työn palvelut, jolloin voidaan  tunnistaa mahdollisimman varhain ne lapset ja nuoret, joiden psykososiaalisesta kehityksestä herää huolta ja jotka tarvitsevat tukea mielenterveytensä vahvistamiseksi. Mielenterveysongelmien hoito ei jatkossakaan ole osa neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon ennaltaehkäisevää työtä. Ratkaisevaa on puuttua mielenterveysongelmien juurisyihin vahvistamalla perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vanhemmuuden tukea, mikä edellyttää hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestötoimijoiden tiivistä yhteistyötä.

Terapiatakuun toteutukseen on hyvinvointialueille suunnattu valtion rahoitusta ja hyvinvointialueiden päätettäväksi jää, missä perusterveydenhuollon toimintayksiköissä takuun piiriin kuuluvia interventioita annettaan. STM:n mukaan tällä hetkellä tärkeintä on odottaa työnantajan ohjeita siitä, miten ja missä lain edellyttämät palvelut hyvinvointialueilla toteutetaan. Toimivien palvelupolkujen suunnittelu edellyttää paitsi resursseja, myös alueellista yhteistyötä. Toivottavaa on, että käytännön työtä tekevän henkilöstön osaamista hyödynnetään sujuvien palvelupolkujen suunnittelussa. Uusi lainsäädäntö edellyttää hyvinvointialueilta myös panostusta perusterveydenhuollon hoitohenkilöstön osaamisen vahvistamiseen ja päivittämiseen. Terapiatakuun toteutusta palvelisivat myös erikoissairaanhoidon palveluiden jalkautuminen perusterveydenhuoltoon ja aiempaa paremmat erikoissairaanhoidon konsultointimahdollisuudet.

Terveydenhoitajaliitto näkee kannatettavana, että takuun piiriin kuuluvan psykososiaalisen intervention saaminen ei edellytä kaikissa tilanteissa lääkärin arviota, vaan tuen piiriin voisi päästä joustavasti esimerkiksi neuvolan tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ohjaamana.

Työn vaikuttavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää

  1. Yhtenäistää menetelmien käyttöönottoon liittyvät toimintamallit.
  2. Turvata menetelmien käyttöönoton vaatimat resurssit.
  3. Vakioida menetelmien käyttöönoton seuranta ja arviointi.

Lisäksi on huomioitava menetelmäosaamisen ylläpitoenetelmiä työssään käyttävien työntekijöiden työnohjaus sekä tarvittava täydennyskoulutus.

Terveydenhoitajaliitto kannattaa lain rinnalla kansallisten hoitosuositusten laadintaa lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisyn ja hoidon sekä mielenterveyden tuen saatavuuden turvaamiseksi. Näin ennaltaehkäisy, hoito ja tuki voidaan perustaa vaikuttaville menetelmille.