Neuvottelukevät on nyt vilkkaimmillaan. Parhaillaan julkisella sektorilla käydään neuvotteluja muun muassa yli 180 000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen työehdoista. Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä koskevat työehtosopimukset ovat voimassa huhtikuun loppuun, ja neuvottelut tulevan kauden sopimusten sisällöistä ovat käynnissä. Neuvottelut ovat hankalat, onhan julkinen talous huonossa jamassa ja erityisesti hyvinvointialueiden rahoitus tiukoilla.
Ammattitaitoisen henkilöstön pysyvyys ja saatavuus ovat jatkossakin edellytyksiä vaikuttavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottamiselle. Tämä asia on syytä ottaa tosissaan, sillä Kevan ennusteen mukaan seuraavan kymmenen vuoden sisällä esimerkiksi terveydenhoitajista eläköityy lähes joka neljäs.
Jotta julkisen sektorin vetovoima terveydenhoitajien ja audionomien tulevaisuuden työnantajana turvataan, täytyy työn tekemisen edellytysten olla kohdillaan.
Tämän kevään neuvotteluissa tavoitellaankin työehtoja, jotka osaltaan mahdollistavat sosiaali- ja terveysalalle elintärkeiden ammattilaisten pito- ja vetovoiman vahvistamisen hyvinvointialueilla. Kilpailukykyinen palkka ja ostovoimaa parantava ansiokehitys ovat kevään työehtosopimus neuvotteluiden keskeisiä tavoitteita viime kierroksella sovitun kunta- ja hyvinvointialan palkkaohjelman jatkon lisäksi. Vuoteen 2027 asti sovittu palkkaohjelma tähtää palkkausjärjestelmän kehittämiseen, ja tämä jo hyvin aloitettu työ pitää saattaa sovitusti maaliin.
Kevään aikana teemme terveydenhoitajia ja audionomeja koskevaa edunvalvontaa tiiviisti myös muilla tavoin: ammattihenkilölain uudistus jatkuu, kaksoistutkintoja koskeva säädösmuutos on meneillään, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteita määritellään, neuvola- ja kouluterveydenhuoltoa koskeva asetus on päivityksessä ja lasten ja nuorten terapiatakuu astuu voimaan 1.5.2025.
Työ jäsenistömme kokonaisvaltaisen edunvalvonnan eteen on erittäin tärkeää. Ymmärtämällä ja vaikuttamalla laajempiin terveydenhoitaja- ja audionomityötä koskeviin kokonaisuuksiin edistämme parhaiten jäsenistömme mahdollisuuksia tehdä työtään vaikuttavasti väestön terveyden ja hyvinvoinnin hyväksi.
Kirjoitus on julkaistu myös Terveydenhoitaja-lehden 2/2025 Puheenjohtajalta-palstalla.