Valtion sektorilla sopijaosapuolet ovat 23.2.2023 hyväksyneet uuden 2-vuotisen valtion virkaehtosopimuksen. Sopimuskausi on 1.3.2023–28.2.2025.
Sopimuskaudella on kaksi varsinaista sopimuskorotusajankohtaa.
Toukokuun alusta lukien tulee maksuun 3,5 %:n yleiskorotus. Seuraava korotusajankohta on 1.3.2024, johon mennessä neuvotellaan virastokohtaisesti palkankorotuksista. Sopimuskorotuksena maksetaan yhteensä 2,5 prosenttia. Tästä ns. virastoeränä käytetään vähintään 0,5 % virastokohtaisten palkkausepäkohtien korjaamiseen. Mikäli virastokohtaisesti ei muusta päästä yhteisymmärrykseen, maksetaan loppu 2 % yleiskorotuksena.
Lisäksi huhtikuussa 2023 maksetaan ns. kertaerä, jonka suuruus on 12,2 % kuukausipalkasta, kuitenkin vähintään 500 euroa.
Merkittävänä ns. tekstikysymyksenä sovittiin myös ns. toisen vanhemman palkallisen vapaan pidentämisestä 18 päivästä 32 päivään – kuten mm. kunta- ja hyvinvointialueille sovittiin n. vuosi sitten. Lisäksi työaikamääräyksiin tuli joitakin täsmennyksiä ja parannuksia.