Vuosikymmenten ajan Suomessa terveydenhoitajat ovat toimineet maamme rokotustoiminnan asiantuntijoina.
Terveydenhoitajat ovat myös olleet ainoita terveydenhuollon ammattilaisia, joiden tutkintokoulutukseen rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus on kuulunut pakollisina opintoina. Vahva asiantuntijuus on ollut keskeinen tekijä sille, että rokotekriittisyys Suomessa on kohtuullisen vähäistä ja rokotekattavuus varsin suuri.
Nyt on lakisääteisesti lähdetty laajentamaan niiden ammattilaisten joukkoa, joille rokotuslupa on mahdollista myöntää, ja perusteluna on käytetty lähinnä sitä, että väestö saisi erityisesti kausi- ja pandemiarokotteet mahdollisimman nopeasti ja joustavasti. Ajatus on varmasti ollut hyvä, mutta samassa yhteydessä olisi tullut selkeästi määritellä, millaista osaamista rokotustoiminta edellyttää ja miten osaaminen käytännössä toteutetaan näiden ns. uusien rokottamiseen oikeutettujen ammattiryhmien kohdalla.
Rokotustoiminnan näkökulmasta selkeintä olisi ollut ko. asetuksessa määritellä myös nuo rokotteet (pandemia ja kausi-influenssarokotteet), joiden rokottamista kyseisellä asetuksella pyritään tehostamaan.
Useampaan otteeseen (mm. STM:n Rokotustoiminnan kehittämisraportissa vuodelta 2019) on todettu, että rokottaminen ei ole vain pistoksena annettava toimenpide, vaan laaja-alaista asiantuntemusta edellyttävä tehtävä. Tehtävä, jonka kohdalla osaamisvaje ja tiedon puute voivat johtaa rokotekattavuuden kannalta kauaskantoisiin vaikutuksiin.
Rokotustoiminnan tulee olla jatkossakin ammattiryhmästä ja rokotuspaikasta riippumatta valtakunnallisesti vertailukelpoista ja tasalaatuista, ja rokotusluvan myöntävän työnantajan on voitava olla varma siitä, että luvan saanut henkilö on todella rokottamisen asiantuntija.
Terveydenhoitajakoulutukseen rokotusosaaminen on aina kuulunut pakollisina opintoina. Käytännön työssä toimii vielä jonkun verran mm. sairaanhoitajia, jotka ovat kouluttautuneet työn ohessa täydennyskoulutusten ja työkokemuksen kautta. Jo useampien vuosien ajan on kuitenkin ammattikorkeakouluissa ollut käytössä rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus, johon liitettynä rokottamisen harjoittelu ja näyttökokeet tarvitaan rokotusluvan myöntämiseen. Rokotusnäytön vastaanottavat kokeneet rokottamisen asiantuntijat, ja rokotusluvan myöntää työpaikkakohtaisesti tartuntataudeista/rokottamisesta vastaava lääkäri, joka vastaa rokottavan henkilöstön rokotusosaamisen varmistamisesta.
Uusien rokottamiseen oikeutettujen ammattiryhmien kohdalla on kuitenkin huomioitavaa, että heidän saamansa pohjakoulutus ei kaikilta osin (hoitotyö, farmakologia, ensiaputilanteiden hoito jne.) riitä rokottamisen käytännön toteuttamiseen.
Tärkeää on myös muistaa, että työpaikoilla viiden vuoden välein suoritettavat lääkehoidon osaamisen päivittämistä testaavat kurssit (LOP JA ROK = rokottamisen perusteet) eivät anna rokottamiseen tarvittavaa rokotusosaamista, vaan kurssi on tarkoitettu ainoastaan rokottamisen teoreettisen osaamisen varmistamiseen osana rokotuslupaprosessia. Asianmukaista ja valtakunnallisesti vertailukelpoista rokotusosaamista ei myöskään saavuteta erilaisilla työpaikkakohtaisesti räätälöidyillä koulutusratkaisuilla.
Edellä mainittu rokotusosaaminen tulee jatkossa olla kaikilla rokottamiseen oikeutetuilla henkilöstöryhmillä. Vain näin voimme asianmukaisesti huolehtia potilasturvallisuudesta, säilyttää maamme korkean rokotuskattavuuden ja ylläpitää terveysturvallisuutta.
Kirjoittaja
